DUO TIKSOLA

 

"Musterhaft präzise und dabei so feurig wie nur möglich interpretieren Antti Tikkanen und Minna Pensola Auszüge aus Eugene Ysaÿes Sonate für zwei Violinen, höchst individuell im Strich und der Artikulation."  - Neue OZ

 

 

Viulistipariskunta Minna Pensolan ja Antti Tikkasen Duo Tiksola sai alkunsa vuonna 2008 YLE:n kanssa toteutettavasta projektista jonka tarkoituksena on laajentaa kahden viulun repertuaaria noin kymmenellä uudella teoksella. Uusia sävellyksiä on tilattu ja jo esitettykin mm. Eero Hämeenniemeltä, Jouni Kaipaiselta, Jaakko Kuusistolta, Max Savikankaalta ja Ville Raasakalta.
 
Projekti innosti viulistit duorepertuaarin pariin laajemminkin ja Tiksolaa on sittemmin saanut kuulla niin kamarimusiikkifestivaaleilla kuin orkesterien solistinakin. Uusimpana lisäyksenä toimintaansa Pensola ja Tikkanen esiintyvät myös orkesterien liidereinä, Minna konserttimestarina ja Antti taas alttoviulusektiosta käsin joukkoja innostaen.
 
Pensolan ja Tikkasen muita yhteisprojekteja - kahden pienen tyttären lisäksi - ovat kotikaupunginosaansa Helsingin Punavuoreen perustamansa konserttisarja PuKama sekä kansainvälisesti kysytty ja palkittu jousikvartetti Meta4. Yhdessä ja erikseen viulistit ovat esiintyneet mm. Helsingin Kaupunginorkesterin, Oulu Sinfonian ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kanssa johtajinaan mm. Sakari Oramo, Olari Elts ja Juha Kangas.
 
Minna aloitti viuluopintonsa Helsingin Konservatoriossa, jatkoi Sibelius-Akatemiassa ja sai ne viimein päätökseen Zürichin musiikkikorkeakoulussa.  Antti puolestaan ponnahti
Oulaisista Jokilaaksojen Musiikkiopistosta Kuhmon Viulukouluun ja matkusti Lyonin Konservatorion kautta Sibelius-Akatemiaan, jossa kaverusten polut viimein kohtasivat ja loppumatka reissattiinkin yhtä matkaa Eurooppalaisen kamarimusiikkiakatemian (ECMA) läpi. 
Inspiraatiota, oppia ja tukea ovat jakaneet Hatto Beyerle, Johannes Meissl ja Ralf Gothóni. Minnan viulunsoittoa koulivat vuoroin Kaija Saarikettu, Ana Chumachenko ja Josef Rissin kun taas Antille vahtia pitivät Lajos Garam, Pavel Vernikov ja Mi-Kyung Lee.
Antti
Minna